Kaninkolossa maailmaa paossa

Kaninkolon väki on taas pitkästä aikaa näppäimistön ääressä ja blogipäivitysten parissa. Hiljaiselon aikana on lomailtu ja nautiskeltu. Elämäni ensimmäinen kesäloma! Lomalta on luvassa ainakin pari matkapostausta. Vinkki muun muassa ihanasta kahvilasta Kroatian Zagrebissa.

Nyt olen kuitenkin ollut jo muutaman viikon tiiviisti kotona Kaninkolossa. Eilen illalla aurinko helli terassilla iltateen aikaan. Juhannuskoivujakin virittelin. Hieman pienemmässä mittakaavassa kuitenkin kuin lapsuudenkodissani, jossa juhannuskoivut – siis koko puu – kaadettiin ja pystytettiin ulko-oven pieleen.

Minulle riittää nyt alkuun muutama oksa maljakossa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä koko juhannuskoivu-perinne on saanut alkunsa.

Oman osansa oksistosta saivat tietenkin Kaninkolon kaunokit. Sekä haapa että koivu maistuivat näille sankareille mainiosti.

No niin, tyhjän blogi-artikkelin -kammo on nyt selätetty ja Kaninkolon kesäkausi avattu. Toivon, että suhteellisen kiireisen kevään jälkeen minulla olisi taas paremmin aikaa tehdä päivityksiä. Luvassa siis ainakin pari matka-artikkelia ja – TADAA – uusia koruja! Haaveenani on tänä kesänä päästä joku päivä torille kokeilemaan onneani korujen kanssa. Vielä en vain ole päättänyt, että minne torille ja milloin, mutta paljon työtä on siis luvassa.

Nainen villasukissaan lupaa jatkaa haaveiluaan ja raportointiaan!

Advertisements
Kategoria(t): Aika, Free Rabbit, Hengähtäminen, Korut, puput, To do. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s