Vintiltä voi löytyä aarteita

Vuosi sitten tähän aikaan en olisi voinut kuvitellakaan nykyistä elämäntilannetta. Arkeani on asua kahdessa eri osoitteessa, tehdä työtä, josta aiemmin uskalsin vain haaveilla ja rakastaa päivä päivältä enemmän.

Kulunut vuosi on antanut paljon, mutta myös ottanut. Vastoinkäymiset, pettymykset, ikävä, avuttomuus, mutta samalla myös riemu ja ilo, että olen uskaltanut, uusien voimavarojen löytyminen, oman itsensä opettelu. Vuodenvaihteen jälkeen istahdin alas ja pidin itseni kanssa palaverin. Mitä minä haluan? Millaisia asioita minä haluan? Mitä joudun niiden asioiden eteen tekemään? Suosittelen kaikkia välillä käymään pienen keskustelun itsensä kanssa. Sitä saattaa huomaamattaan salata itseltään asioita. Ne on piiilotettu jonnekin mielen perukoille. Hautautuneet vintille muiden tavaroiden alle.

Tämän keskustelun – tai sanotaanko pohdinnan, ettei kuulosta liian skitsofreeniselta – myötä minulle konkretisoitui muutamia asioita, joita kaipaan. Haluan esimerkiksi matkustella, nähdä maailmaa. Se jano, joka oli jo 16-vuotiaana, ei olekaan kadonnut mihinään. Vuosien aikana se on vain hautautunut johonkin, unohtunut vintille.

Tai yksi ihan konkreettinen asia, minkä halusin takaisin elämääni, on liikunta. Uuden elämäntilanteeni myötä ”en ole ehtinyt”, ”minulla ei ole ollut voimia” tai ”kaikki jumpat ja vastaavat on niin huonoon aikaan työvuoroja ajatellen”. No heitin nuo lausahdukset roskakoriin ja kummasti aikaa, jaksamista ja voimia on löytynyt. Ja kuten naistenlehdet meille opettaa, kun liikkuu jaksaa paremmin. Ovat penteleet oikeassa!

Voiko elämälleen tehdä to do -listan? Ehkä. Silloin ainakin ne itselle tärkeät asiat pysyisi mielessä ja niiden eteen tekisi töitä. Ei vain kulkisi päivästä toiseen sumussa, tietämättä itsekkään miksi.

Muutama päivä sitten kävelin töistä kotiin ja ilmassa tuoksui ensimmäisen kerran kevät! Tiedättekö, sellainen aurinkoinen pakkaspäivä, mutta samaan aikaan on lämpöinen löyhyilma. Linnutkin olivat innostuneet laulamaan ilmoille serenadin toisensa jälkeen ja pihatienoo raikui. Se oli kai lupaus kesästä, vaikka vintillä ikkunat ovat vielä jäässä.

Mainokset
Kategoria(t): To do Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s